Koirakuulumisia

Vieläkin mua vaivaa vähän tällänen moodi, että ei niin jaksa kirjoitella nyt treeneistä tai muusta siihen liittyvästä. Ja totta on myös jos joku väittää, että ei sitä Timo nyt ole tullut kirjoiteltua sun paljon muustakaan.

Mutta nyt ajattelin kirjoittaa vähän koirastani, ja siitä miten aikaa on nyt mennyt siihen että sitä on saanut hoitaa leikkauksen jälkeen. Koiraltani leikattiin siis viime viikolla tuolta oikeasta etujalasta joku side, jonka takia se nivel meni helposti yli ja väärään asentoon, joka sitten tietenkin sattui ja teki kävelystä aika vaikeaa. Joku tollanen synnynnäinen vika, joka oli nyt alkanut kunnolla vaikuttamaan.

Koira on nyt sitten täällä kotona levännyt aika rauhassa siitä saakka, ja jalka on vielä niin arka ettei se oikein pysty muutakuin asioita hoitamaan ulkona. Liikunta jäänyt siis meiltä kummalta tältä osin vähille.

Kauluriakin se on joutunut pitämään, mutta onneksi hankin sille valmiiksi tollaisen vähän paremman kaulurin, niin ei oo niin ikävää ollut kuin ennen kerran kun se joutu pitämään tollasta valtavaa ja muovista koiran kauluria, joka törmäsi joku kulmaan ja huonekaluun.

Kyllä se tästä pitäisi jo onneksi aika pian alkaa pystyä liikkumaan paremmin, mutta noita tikkejä ja muita saa ottaa pois vasta tyyliin 2 kuukauden päästä vai miten se oli, että kyllä tässä saa vielä aika pitkään mennä tälleen vähän huonommin.

koira labradori
Mulla on tällänen labradori

Sellasta se koiran omistaminen välillä on, ei aina voi olla vaan hyviä aikoja.

Mutta jos nyt yrittää jotain positiivista tästä kehittää, niin ainakin oon saanut hyvin trimmattua tota sen turkkia, kun se ei oo ollut niin kova liikkumaan ja karkaamaan kuin terveenä on.

Hankin myös sille kesän aikana uuden trimmerin, tommosen artikkelin ohjeiden mukaisesti, ja on ollut kyllä siis ihan eri luokkaa kuin se vanha edellinen trimmeri oli. Ihan loisto-ostos toi kyllä ollut, ja suosittelen muillekkin koiranomistajille että jos ärsyttää trimmata koiraa huonolla laitteella, niin ehdottomasti ostakaan tollanen laadukas ja tehokkaan moottorin omaava laite. Menee niin paljon paremmin turkin läpi ettei melkein uskoisi.

Sellaista nyt tältä erää, varmaan menee aikaa taas tässä hoitamisessa jonkin verran, mutta katotaan jos saisi tänne jotain kirjoiteltua. Jos ei, niin pyydän jo etukäteen anteeksi, mutta yritän saada tänne jotain juttua jo ennen kuin joulukiireet alkaa ja muut häslingit.

Ensi kertaan rakkaat lukijat, se on moro!


Arvaa kuka tilasi uudet silmälasit netistä!

Spoiler, se oli minä!

Ekaa kertaa elämästä tuli tehtyä tälläinen tilaus, vaikka kuvittelin että se olisi lopulta ollut paljon vaikeampikin kuin lopulta sitten oli. Nimittäin kun kattelee näitä artikkeleja silmälasien ostamisesta netistä, niin toi vaikuttaa jopa liiankin vaikealta touhulta. Kuitenkin huomasin melko nopeasti sen, että yhdellä teolla voi oikeastaan poistaa kaiken vaikeuden tosta tilaamisesta. Se on nimittäin se, että käy ihan kunnollisella näöntarkastuksella.

Ennen kuin tilasin uudet silmälasit, kävin tuossa läheisellä Instrumentariumilla, jossa sain ihan ilmaiseksi kunnollisen ja kattavan näöntarkastuksen. Ja ainakaan kun menin tuossa päiväsaikaan, niin ei ollut mitään jonoja tai muutakaan. Ei mennyt montaa minuuttia ja homma oli valmis. Sitten sain sieltä sen silmälasimääräyksen tai -reseptiksi kutsutun lappusen, jossa oli kaikki tarvittavat mitat silmälasien ostamiseen.

Ton lapun ja sen tietojen avulla oli sitten tosi helppo ostaa silmälasit netistä, kun tavallaan näki kaikki kysytyt tiedot sitten vaan suoraan tosta. Ei tarvinnut todellakaan alkaa ite mittailla mitään tai pyytää kaveria mittaamaan silmien etäisyyksiä kuten tässä artikkelissa kerrotaan. Kuten sanoin, kaikki mitat oli suoraan lapulla!

Sitten vaan menin nettikauppaan, ja katselin pari tuntia erilaisia silmälaseja. Valikoimaa oli kyllä ihan tosi paljon, nimittäin vaikka kuinka katselin niin aina tuntui löytyvän vain lisää laseja ja malleja. Sitten kun laskee eri värit ja kaikki sellaiset, niin huhh huhh. Vaikea uskoa että kukaan ei löytäisi jotain sopivia laseja kun vähän etsii.

Lopulta sitten tilasin itselleni tuollaiset aika perinteisen malliset Ray-Ban silmälasit. Kinda boring ehkä, mutta tuntuisi jotenkin aika feikiltä mun kohdalla pitää mitään kauhean värikkäitä tai moderneja laseja. Oon enemmän tälläinen konservatiivinen, mitä tulee vaatetukseen ja asustukseen. Muuten oon kyllä aika kaukana peruskonservatiivista.

uudet silmälasit netistä
Ostin aika vastaavat silmälasit kuin nämä kuvan lasit

Lasit tilasin siis perjantaiaamuna, ja ne lähti viestin mukaan vielä saman päivän aikana postilla eteenpäin. Pitäisi tulla tänne kotiin noin 2 – 3 päivässä, eli toivottavasti tulisi siis viimeistään keskiviikkona. On mulla noi vanhat lasitkin vielä ihan käyttökunnossa, että ei tässä sen puolesta ole mitään kiirettä tai sellaista. Haluun vaan kuitenkin saada jo uudet rillit silmille, ja mahdollisimman nopeasti kiitos! 😀

Ensi viikkolla olisi sitten myös muuten yhdet golfkisat, kauden ekat. En oo kyllä kovin kovassa kunnossa, että ei viitti kauheesti paineita ottaa. Ja nää on vaan tollaset koulun kisat, joten ei mitään isoa panosta nyt oo. Kiva olis kuitenkin vetää ihan hyvä rundi, ehkä ainakin sitten egon puolesta jos ei muuten. 🙂


Suurin Erheeni – Pikavipit

Aivan aluksi tahdon pahoitella tätä blogihiljaisuutta, mitä täällä on ollut nyt pari kuukautta. Osittain syynä oli lomat, mutta osittain myös ihan laiskuus. Anteeksi siitä, ja toivottavasti saadaan tänne taas vähän kirjoituksia nyt kun nää lomat on taas ohi. Oli muuten muuten ihana loma, mutta lämpöä olisi kyllä saanut olla aika paljonkin enemmän. Tykkää lämmöstä, joten siinä mielessä tää kesä on kyllä ollut aika pettymys. Ja tätäkin kirjoittaessa ulkona taas sataa ja on viileä 😀

Mulla ei nyt oo kauheesti ajankohtaista kirjoiteltavaa, joten ajattelin kertoa pienoisen tarinan menneisyydestäni, ajasta jolloin päädyin ottamaan pikavipin ja miten sitten kävi.

Tyhmä 18 vuotias

Olin siis 18v, ja luulin että koko maailma olisi minun. Ja kun yksi kerta sitten tarvitsin rahaa, niin sen sijaan että olisin sitä alkanut säästää, otin lainaa netistä tuon tapaisen sivuston kautta. Ilman kovin suurta harkintaa, ja ehdottomasti aivan liian hepposin perustein. Varmaan ongelma on monilla muillakkin nuorilla samanlainen, jonka takia mua ällöttääkin tälläiset 18-vuotiaille suunnatut pikavippisivustot. Se ei musta ole oikein oikein.

pikavippi juttu

No kuitenkin, sain sitten käyttööni 300 euron pikavipin, ja hetkenhän se oli ihan vitun ihanaa, kun rahaa tuli noin vain tuosta vaan, ja silloin en kyllä edes murehtinut sitä, miten sen maksaisin takaisin. Ja kivaa oli aina kunnes rahat oli käytetty (joka tapahtui nopeasti), ja varsinkin siihen asti kunnes lasku tuli postilaatikosta.

Fiilikset muuttu siinä vaiheessa ihan totaalisesti, kun älysin että mulla oli 7 päivää aikaa maksaa melkein 400 euroa takaisin, ja muuten mulla kävisi tosi pahasti. No mistä sitten 18 vuotias repii hetkessä 400 euroa, ei oikein mistään muualta kuin vanhemmilta. Kyllä, jouduin pyytämään apua mutsiltani, että se pelastaisi mut tästä tilanteesta.

Ei helvetti se oli sitten noloa, oikeasti vieläkin nolottaa ihan sikana. Se oli vihainen, mutta onneksi lupasi maksaa laskun, kunhan sitten maksaisin hänelle takaisin tuon summan tulevista palkkapusseistani. Ja kun seuraavan kesänä töihin menin, meni melkein ensimmäiset 400 € suoraan äidilleni.

Vaikka tuolloin ärsytti, olisi voinut tuossa käydä paljon pahemminkin. Jos ei olisi ollut pelastajaa, en tiedä mitä siinä oikein voi enään tehdä. Vaikee sitä nyt on repii tollasia rahojakaan tuosta vain.

Älkää siis ottako tyhmästi pikavippejä, niiden kanssa voi nimittäin käydä tosi helposti tosi pahasti. Sen huomasin itsekkin tosi nopeesti.


Miehenä Netin Deittisivuilla

Pidän itseäni ihan komeana ja hyväkuntoisena miehenä. Kuitenkin voin myöntää, että sen naisseuran löytäminen ei ole aina mitenkään helpointa minullekkaan. Suurin ongelma on ajan kanssa, sillä kun lasketaan mukaan kaikki tämä treenaaminen, töiden tekeminen ja muiden kotihommien hoitaminen, sitä huomaa helposti että ei ole enään energiaa tai aikaa lähteä baanalle tyttöjä etsimään. Helposti jää mielummin kotisohvalle, ja kattelee vaikke telkkaria.

Tämä ei kuitenkana ole se tilanne missä haluan elää, joten päätin sitten lopulta kokeilla tuota nettitreffien ihmeellistä maailmaa. Valitsin itselleni 3 erilaista deittisivua tuon sivuston arvostelujen avulla, ja loin tilini. 2 näistä oli ilmaisia, ja kolmanteen maksoin. Halusin nimittäin nähdä, olisiko sillä oikeasti väliä onko se sivusto ilmainen vai maksullinen.

Miehillä ei ole helppoa

nettideittailu

Kännyköihinkin on paljon erilaisia deittisovelluksia. Itse kokeilin vain Tinderiä

Se asia mikä kävi nopeasti selvästi oli se, kuinka paljon enemmän miehiä kuin naisia jokaisella sivustolla oli. Ei ole mikään ihme, miksi jotkut sivustot antavat naisten liittyä ilmaiseksi, kun taas miehillä vaaditaan sitten rahaa. Kaikille kolmella deittisivustolla nimittäin oli selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Jakauma oli noin 80:20 miesten eduksi (tai tässä tapauksessa haitaksi).

Kilpailu vapaista naisista oli siis kovaa, ja tuntuikin että kaikenlainen ryhmähenki miesten keskuudessa oli täysin poissa. Kaikki olivat enemmänkin kilpailemassa naisten suosiosta, ja ne muutamat erittäin kauniit ja nätit neidot saivat varmasti ihan tuhottoman paljon erilaisia viestejä ja kutsua treffeille.

Siinä missä naisilla riitti kuvien laittaminen ja pienen sepustuksen kirjoittaminen, vaaditaan noilla sivuilla miehiltä selvästi aktiivisuutta. Paikalleen odottelemalla ei tulosta olisi tullut, ellei sitten olisi ollut joku todellinen alfauros.

Ensitreffeille pääseminen ja muita deitti kokemuksia

Kuitenkin tämä ei tarkoita, etteikö sieltä netistäkin niitä treffejä voisi saada. Se vaan vaatii vaivaa ja kärsivällisyyttä. Määrä riippuu suhteessa paljon siitä, kuinka ulkoisesti komea tai hyvännäköinen on. Netissä tuntuikin vahvasti siltä, että ulkonäön mukaan sovittiin ensitreffejä, ja siitä eteenpäin sitten vaadittiin jo luonnetta ja mukavuuttakin. Valitettavasti tämä oli aika ulkonäkökeskeistä, jonka takia monille miehillä on varmasti selvästi vaikeampi kuin toisilla saada sovittua niitä ensimmäisiä treffejä.

Itse olen käynyt nyt parin kuukauden aikana 4 eri ensitreffeillä eri naisten kanssa. Miten tuo sitten eroaa ”tavallisessa elämässä” tavattuihin naisiin, no muutamalla tavalla. Ensinnäkin yleensä näillä tapaamisilla tunsin naisia pinnallisesti heikommin kuin olen kun olen tavannut heidän face-to-face livenä.

Toiseksi sitä tavallaan tietää enemmän toisesta syvällisesti jo ennen tapaamista kuin muutoin. Yleensä deittiprofiilista selviää suoraan asioita, joita ei muutoin tietäisi ensimmäistä kertaa tavatessa.

Kuitenkin päällimäiten nämä treffit olivat melko samanlaisia, oli tapaaminen sovittu sitten netissä tai muualla.​

Suosittelenko nettideittailua?

Itselleni jäi käteen hyvät kokemukset nettideittailusta, mutta voin suositella sitä vain tietyllä varauksella. Valitettavasti se on aika pinnallinen maailma, jonka takia hieman vähemmän viehättävillä miehillä ja naisilla voi olla haasteita netissä. Toiseksi tälläinen deittailu eroaa hieman livenä tehdystä, jonka takia kaikki eivät todellakaan siitä pidä niin paljoa.

Kuitenkin suurina etuina on nettideittailun helppous ja ajankäyttö. Sitä voi tehdä kotoa helposti vaikka vartin pätkissä, ilman että tarvitsee pukeutua kunnolla ja lähteä ulos. Mitä kauempana keskustasta tai kaupungeista asuu, sitä suurempi tekijä tämä on.

Loppujen lopuksi itselleni jäi deittisivuista hyvä jälkimaku, jonka takia voinkin suositella sitä ainakin kokeilemaan. Jos olet kiireinen uraohjus, on nettideittailu ehkä se helpoin tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, varsinkin jos ulkona bilettämässä ei tule oikein liikuttua, tai se ei ole sellaista seuraa jota etsit. Kotona viihtyvää paria voi olla vaikea löytää bileistä, jolloin sellaista kannattaakin mielummin etsiä netin kautta tietokoneen avulla.